Viikonloppu on pääasiallisesti mennyt tietsikan ääressä agilityn mm-kisoja live stream lähtetystä katsoen. Tietysti on jännitetty Suomen joukkueen puolesta, mutta myös Ruotsin mini ja medi joukkueiden puolesta sillä Ruotsin mini joukkueessa kisasi Yenna ohjaajana Patrik Rosendahl. Yenna isä on Sam, jota ollaan Pihkan mahdollisten pentujen isäksi kaavailtu. Yenna on vielä kovin nuori, mutta nopea pikku "kettu". Yenna esiintyy IKEA:n mainoksessa kettuna..

Ja tietysti piti pitää peukkuja Pihkan siskoille Ayalle ja Visalle jotka kisasivat medi luokassa. Ja hyvin siskot vetivätkin sillä Ruotsin medi joukkue pokkasi joukkue hopeaa. Ja hienostihan Suomenkin mitalitili tänä vuonna kasvoi kun maxit saivat hopeaa ja medeissä Sanni ja Goa pokkasivat pronssia. Huikeata!

Tämän vuoden radat olivat mielestäni hyviä, riittävän vaativia että jyvät erottui akanoista ja pelkällä kovalla luukutuksella ei pärjännyt. Mielenkiintoisia ansoja oli myös sinne rakennettu joten hyviä treeniä ideoita tuli montakin. Ja ainakin se tuli selväksi että itsenäistä estesuoritusta kannattaa aina vaan koiralle parantaa. Huikeimpia etäohjauksia esitti tänä vuonna Silvian lisäksi venäläinen mies.

visanmitalivauhdissa.jpg Eva ja Visa

aya_awc2016.jpg Patrik ja Aya