joulu_kuonowaki.jpg

Tänään oli vapaapäivä kun piti käydä mammografiassa Stadissa. Sovin samalle reissulle Kain kanssa lounastreffit. Käytiin syömässä Hietalahden kauppahallissa. Se on nykyään lähinnä ravintola keskittymä eikä mikään oikea kauppahalli. Syötiin japanilaisessa paikassa jonka dumpling soup oli niin iso annos että mitenkään en jaksanut kaikkea syödä, kulhokin oli niin iso että tuntui että tavallisen lusikan sijaan olisi pitänyt olla kauha.  Kiva oli katsella keskustan jouluikkunoita - etenkin tietty Stockmannin perinteistä. Tuli ihan joulumieli. Ja radiosta on jo tietty valittu Joulumusiikki kanava! Joulukalenteri on nyt ostettu, joulukortteja ei arvannut ostaa kun ei tiedä kuinka tuossa Postin lakossa käy. Kotipuolessa otin koirat messiin ja käytiin meidän vakio lemmikkiliikkessä Kuonowäessä ruokaostoksilla. Siellä sai myös kuvauttaa koirat tämmöisessä hienossa vanhassa reessä. -Tulipa hieno joulukuva! Sen perään käytiin koirien kanssa Kaitalammella ulkoilemassa sillä samalla suunnalla asuu Tarja jolle kävin viemässä kirjoja. Kirjoja täytyy välillä laittaa kiertoon jotta saa tilaa uusille hyllyyn. Kävin myös keräämässä pihlajanmarjoja, niitä kun ei meidän metsässä ole. Aion iltapuhteina tehdä linnuille rasva-siemen-marja herkkuja. Riistakameraan oli eka kertaa ikuistunut närhi meidän pihassa. Aiemmin ei niitä ole näkynyt. Se on kaunis lintu!

n%C3%A4rhi.jpg

Aika hyvin se kyllä maastoutuu ruskeiden lehtien sekaan. Viikonloppu menee minun osaltani näyttökokeeseen valmistautumisessa ja Kai käy kipaisemassa molempien koirien kanssa Riihimäellä agilitykisoissa. Toivottavasti sieltä tulee hyppyserti Pihkalle tuliaisena...