Vähän virallisempien asioiden hoidon lisäksi ehdittiin käydä paimenharkoissa ja minä sain tukkaan uuden värin. Paimennukset jää nyt loppuvuodeksi tauolle sillä vapaa päiviä ei juuri ole ja onhan aika ikävä rämpiä kurassa melko pimeässä. Vaikka laitumelle on kohdevalot niin suurin osa laitumesta on pimeänä. Pihka pääsi tekemään omaa ajattelua kehittävää poispäin ajoa pyörössä ja se teki sille hyvää. Rex lähinnä hengaili taas katsomon puolella. Rexillä alkoi tänään alkeijatkokurssi agilityssä ja päästiin tekemään jo pientä ratapätkää. Se meni män yllättävänkin hyvin. Maski naamalla on vaan tosi raskasta juosta ja jouduin toisella kierroksella ottamaan maskin pois kun tuntui ettei henki kulje. Joulukuu menee tiiviisti töiden parissa, mutta toivottavasti ehdin tehdä jotain joulukoristeluja kotiin. Tämmöisen pienen sydänkranssin tein puolukanvarvuista kun oli jämä materiaalia sopivasti.
keskiviikko, 25. marraskuu 2020
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.