Kovin on ollut vaisu tämä tammikuu. Mitä on tehty? No ei oikeastaan mitään. Puhtia ei oikein ole ollut eikä minnekään ole voinut mennä koska korona. Tänään sentäs kävin Pihkan ja Rexin kanssa paimenessa. Juniorin kanssa ihmeteltiin lampaita liinassa pyöröaitauksessa. Välillä lampaiden papanat kiinnostivat enempi kuin lampaat mutta kyllä siellä ajatusta paimentamisestakin hetkittäin oli. Onhan tämä aika jännittävää ja vaativaa nuorelle koiralle mutta hiljaa hyvää tulee. Yritän välttää samojen virheiden tekemistä kuin Pihkan kanssa eli liian nopeasti etenemistä.

IMG_E6746.jpg

Rexillä on Pihkan valjaat päällä kun se perhana on syönyt rikki kaikki omat valjaansa ja kaulapanta ei ole oikein kätevä näissä hommissa. Onneksi kaveri on vielä sen verran hoikka että Pihkan valjaat sopivat.

Pihkan kanssa treenattiin pienellä laumalla joka olikin hyvin liukas. Keskityttiin suoraan lampaita kohdin menemiseen ja poispäin ajoon. Liukkaita kun olivat niin ottivat pari kertaa ritolat ja juoksivat umpihangessa Pihkalta karkuun sillä eihän se töppöjalka mahtanut umpihangessa mitään. Mutta sitkeästi se perässä meni ja toi lampaat takaisin. Nyt täytyy ryhdistäytyä ja käydä useammin treeneissä että hommaan saadaan jotain edistystä.

Kotona olen aloittanut pitkästä aikaan maalamisen harjoittelun. Vesivärit eivät ole ihan mun suosikkeja mutta toisaalta ihan mielenkiintoista opetella niillä tekemistä. Esim. tämmöisen tein.

IMG_6742.jpg

Nyt näyttäisi että ensi viikolla taidemuseot aukaisevat ovet joten toivon mukaan pääsen katsomaan pari näyttelyä jotka ovat olleet mielessä. Vähän piristystä tähän ankeuteen. Helmikuussa on toivottavasti muutakin kivaa tiedossa - ainakin Kain ja Pihkan synttärit! Ja onhan päivät jo valoisammat joten kevättä kohden!

IMG_6731.jpg